lauantai 24. elokuuta 2013

No nyt


Ensimmäinen aarre tänä kesänä! Ja ihan toukaton. Ja ISO!

Mutta kuivattuna vain pikkuinen kasa herkkua. Saapasmaalaisten ehdoton suosikkisieni. Minäkin tykkään, että kuivatuista herkkusienistä tulee paras sienikeitto. Kaverina kuvassa pari mustatorvisientä ja muutama suppis.

Lissun kokeilukeittiössä aina sattuu ja tapahtuu. Halusin kokeilla Hannelen kirjasta/blogista pensaspapupiirakkaa. Mutta koska halusin hieman oikoa, ostin kaupasta valmiin taikinan. Touhuissani esipaistoin ensin pohjaa. Sitten vuodenjuusto, pavut ja munamaito. Mutta koska minulla ei ollut sopivan kokoista piirakkavuokaa, munamaito lorahti piirakan reunojen yli. Vain muutama pisara jäi piirakan PÄÄLLE! Mutta hyvää tuli joka tapauksessa, mitä nyt hieman makeanoloista, sillä olin ostanut kaupasta MUROtaikinaa, ja siinähän on sokeria, jota Hannelen ohjeessa ei ole.

Laitoin alkukesästä kasvimaalle kuusi kesäkurpitsan tainta, ja kyllä satoa onkin saanut nauttia. Vihanneskeittoa alkaa tulla jo korvistakin. Eilen kokeilin sitten monen kehumaa kesäkurpitsa-suklaakakkua. Ohje netistä. Kyllä on muuten hyvää!  Joku(?) kommentoi jossakin (?) kuinka hän pakastaa kakkua varten kesäkurpitsaraastetta 5 dl nyssäköistä kakkuvaraksi. Ei hullumpi idea!

Laitan lopuksi auringonkukkia Kimille! Viikonloppuna taas kurvaillaan. Saas nähdä, missä tallissa serkku-poika ensi vuonna huristelee. JOS minä saisin suositella, en ainakaan ehdottaisi Ferraria! EN, EN, EN!!! Vaikka saapasmaalaisissa lehdissä ja jopa Ferrarin virallisilla sivuilla kehutaan pilota finlandesea!

lauantai 17. elokuuta 2013

Lissun keittiöstä

Kippis sadonkorjuulle! Tämän Hannelen erinomaisessa kirjassa (Kojo, Kausiherkkuja omasta pihasta) olevan ohjeen mukainen juoma (mustaherukka-banaani-hunaja-minttu-kivennäisvesi) hemmottelee makunystyröitä. Tänään aion kokeilla kirjasta ohjetta Piiras vihreistä pavuista.

Tämän herkun ohjeen sävelsin kaupan valmistaikinasta ja tuoreista puutarhavatuista ja tummista karviaisista. Päälle vaniljakastiketta (kaupan hyllystä).

Vattusato tänä kesänä oli loistava. Siis oli, sillä keruuaika jäi lyhyeksi. Kotilieden numerossa 15/23.07.13 oli mielenkiintoinen ohje vattuhillosta. Ajattelin kokeilla sen siemenetöntä versiota, eli kiehautin marjoja sen verran, että mehu alkoi irrota. Sitten siivilöin siemenet pois. Muuten noudatin ohjetta: 200 g marjoja (siis mehua), 200 g hillosokeria ja 3 rkl balsamicoa. Kiehautin noin 5 min ja voi pojat/tytöt että tuli makoisaa hyytelöä.

Mustikkasato on jäämässä kohdaltani tosi pieneksi verrattuna pariin edelliseen kesään. Samoin tuntuu käyvän puolukkasadolle. Toisaalta, pakkaseen on hyvä saada hieman tilaa noille kasvimaan herkuille. Kokeilin jo lanttulaatikkoa. Nam! Kunhan lantut vielä hieman kasvavat, teen satsin jouluakin varten. Samoin kokeilin punajuurilaatikkoa, jonka ohjeen nappasin netistä. Punajuuren maustajana ohjeessa oli aurajuustoa (tietysti) ja ananasmurskaa + kermaa, munaa, voissa haudutettua  sipulia, pippuria, suolaa ja muskottipähkinää. Maistui myös systerille ja miehelleen! Uusi satsi tulossa, sillä punajuuri on yksi minunkin lempijuureksista. Sopii joulupöytään rosollin vaihtoehdoksi. Porkkanat ovat vielä niin vauvoja, etten niitä henno ruoaksi valmistaa. Vesikielellä odottelen porkkanalaatikkoa.

Sienisato on jäänyt tällä hetkellä yksitoikkoiseksi: kanttarelleja, kantarelleja, kantarelleja! HÖH! Missä piileksivät esim herkkutatit???

 ***
MM-kisat ovat loppusuoralla. Minusta on tullut Bolt-fani.  Pikkuinen Suomi saa toivottavasti tänä iltana kuunnella Kimin sanoin  'kunnon musaa' Maamme-laulun muodossa. Pidetään peukkuja keihäsmiehille!

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Silmille ja vatsalle - mutta ei autolle

Ah, tätä onnea: ensimmäinen oman kukkapenkin auringonkukka!

Minä niin tykkään kukista.

Kasvimaalla pensaspavut ovat nyt parhaimmillaan. Tässä pieni lounasehdotus: pensaspavut esikypsennetään höyryssä (n 5 min). Sitten nippu papuja kiedotaan pekonin sisään ja makupalat uuniin saamaan lisäkypsyyttä ja väriä.

Vanha uunini sanoi työehtosopimuksensa irti. Tässäpä uuden uunin koepaistos: munakoisokiekot esipaahdetaan ja sitten vasta ripotellaan päälle öljyä, suolaa ja pippuria. Kiekkojen päälle ladotaan tomaattia, basilikaa, mozzarellaa ja parmesaaniraastetta ja ei kun uuniin kypsymään. Tuo esipaahtaminen sopi mielestäni oikein hyvin imemään munakoisosta liiat nesteet pois, eikä öljyä tarvinnut lorotella turhan paljon.

Pari päivää on sadellut. Onneksi, sillä nyt on ollut aikaa siivoilla tätä pikku kotia. Minulle on ikuinen salaisuus se, kuka täällä oikein sotkee, koska enhän minä juuri koskaan kotona ole!

Käväisin torstaina katsomassa puolukoita, mutta enhän edes mättäille päässyt, kun osuin sieniin. En ollenkaan osannut odottaa moista saalista, sillä eihän vielä ollut ollut kunnon sateita. Onneksi minulla oli mukana varakassi, sillä sieniä oli PALJON!!! Jakelin niitä puutarhojeni oikeille omistajille, äidilleni ja vielä itsellenikin jäi puuhaa iltaan klo 23.00 asti sieniä peratessa ja kokoonkeittäessä. Kuvassa vain pieni osa saalista. Kun lisäksi sain litratolkulla mustatorvisieniä ja muutaman haaparouskun, puolukat saivat jäädä odottelemaan. Saas nähdä, minkämoisia sienisaaliita nyt, parin päivän kunnon satelun jälkeen, metsissä on löydettävissä.

Sateet ovat nyt ihan tervetulleita, mutta miten saisi pihan autopaikkojen uima-altaat kuivaksi, vai kuinka moni teistä pitäisi omaa kulkupeliään lammikossa ruostumassa? Ja tuo lammikko on vielä pikkuinen. Kumikengillä pitää olla liikkeellä! Taloyhtiön nurmikkoa hoidellaan päivittäin-viikottain, mutta muutamien autopaikkoja ei ole huollettu aikoihin. On kuulemma huono taloudellinen tilanne!!!

***
Kun Kimi on nyt muutaman viikon tauolla, täytyy urheilua seurata Moskovasta! Nyt päivän annin pariin. Mukavaa MM-aikaa!

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Avoin puutarha


Ilmojen haltia suosi Riittaa ja Mikkoa, jotka olivat avanneet pihapiirinsä kaiken kansan ihailtavaksi tänään, valtakunnallisena Avoimet puutarhat-tapahtumassa. Heti klo 12.00 alkoi pihaan tulla väkeä autoilla, pyörillä ja jalkaisin, ja väkeä riitti koko ajan tasaisena virtana. Onkin mielenkiintoista nähdä vieraskirjasta, kuinka moni käytti tilaisuutta hyväkseen. Paitsi silmänruokaa vierailijat saivat täyttää vatsansa kaikilla antimilla, mitä vain pihasta löytyi. Viherherukat ja keltaiset tomaatit saivat erityiskehuja.

Välillä oli mukava istahtaa penkille raikkaan mustaherukkalehtijuoman kanssa.




Minunkin pikkuinen kukkapenkkini oli oikein edukseen, mitä nyt auringonkukat piileksivät vielä nupuissaan. Minun ehdoton suosikkini maljakossa on tuo malva, sillä kukat kestävät kauan ja kaikki nuput aukeavat, jos vain poistan vanhat kukkineet yksilöt. Harsokukkaa olisi pitänyt kylvää useampaan eri aikaan, sillä nyt niiden kukinta oli jo menemässä oli. Ensi kesänä ...

Kotievääksi vielä raikasta Pirja-omenaa. Mikä päivä!!! Kiitos Riitta ja Mikko. Mille grazie.